Molekyyligastronomia sai minut pauloihinsa, ja olen lueskelut aiheesta jo viikkoja. Molekyyligastronomia on tuonut kokkaukseen kaikenlaista uutta laidasta laitaan. Mielestäni yksi käytännöllisimmistä asioista on Sous vide -kokkaus.
Sous vide -kokkaukesssa ruoka kypsennetään matalämpöhauteessa tyhjiöpakattuna. Tarkoituksena on kypsentää ruoka mahdollisimman hellävaraisesti optimikypsyyteen.Hellävarainen kypsennys sekä tyhjiö tekevät myös sen, että nestehukka on poikkeuksellisen pieni, eli se jää mahdollisimman meheväksi.
Vaikka Sous vide -menetelmällä voi kypsentää lähes mitä tahansa, se sopii erittäin hyvin lihaan. Lihan kypsennyksessä on matalalämöhauteella monia muitankin hyviä puolia kuin edellämainitut mehevyys ja vähäinen nestehukka. Lihan omat entsyymit mureuttavat lihaa noin 50 asteesta ylöspäin, jolloin liha mureutuu. Liha myös kypsyy korkeintaan hauteen lämpötilaan, joten periaatteessa lihaa ei voi kypsyttää liikaa. Liha voi kaikessa rauhassa odotella hauteessa, kunnes kaikki muu on valmista.
Tosimolekyligastronomit tekevät lämpöhauteen immersiosirkulaattorilla. Se on laite, jolla vesihauteen lämpötila voidaan pitää erittäin tarkasti, esimerkiksi 0,05 asteen tarkkuudella. Tämmöiselle ei-ihan-niin-tosi-molekyyligastronomille kelpaisi immersiosirkulaattorin sijaan matalalämpöhaudekeitin, joka on tehty Sous Vide-kokkaukseen. Sous vide-keittimellä voidaan lämpötila pitää 0,5 asteen tarkkuudella.
Lisäksi tarvitaan vakuumointikone valmistettavien aineiden pakkaamieksi. Vakuumilla kypsennettävä aine eristetään haudenesteestä, jotta maut eivä karkaa. Nesteet eivät myöskään pääse pois. Kun ilma poistetaan pussista, ei se ole estämässä lämmön siirtymistä hauteesta kypsennettävään tuotteeseen.
Kun noita laitteita ei ole hankittuna, kokeilin hommaa ihan kotikonstein. Vakuumi korvattiin minigrip-pussilla. Leikkelin sisäfileestä pihvit ja sujautin kunkin pihvin omaan pussiinsa. Kun pussin laskee melkein kokonaan veteen, puristuu enin osa ilmasta sieltä pois. Minigrip-pussi tosin on sen verran jäykkä, että se ei täysin muotoudu paksun pihvin mukaisesti.
Hauteeksi kelpasi viiden litran kattila, johon lämmitin veden 57 asteiseksi. Pujotin vielä muovipussit vartaasen yläreunastaan, ja sitten kattilaan. Näin lihat saadaan kattilaan vapaasti, irti toisistaan. Kattilan reunaan vielä lämpömittari, ja koko viritys uuniin.
Kun mittari näytti lämpötilan yhden asteen tarkkuudella, en pässyt ihan optimilämpötiloihin. Lämpötila vaihteli 56 ja 58 asteen välillä. Mikäli mittari olisi ollut tarkempi, olisi lämpötilaa ollut helpompi pitää vakaana. Lihoja kypsytettiin noin puolitoista tuntia, mikä pitäisi olla hyvin riittävä tämän paksuiselle pihville.
Matalalämpöhauteen jäljiltä pihveihin jää rose väri kauttaaltaan. Tarjoilua varten pihveihin paistetaan pannulla nopeasti kaunis ruskea pinta. Ruokahifistit tekevät tämänkin kaasupolttimella, sillä se on nopeampi, jolloin lömpö ei ehdi johtua syvemmälle pihviin. Poikkileikatussa pihvissä pitäisi olla tasainen rose väri, ja ruskettununut pintakerros on hyvin ohut.
Jälkilämmössä syntyvät monenmoiset herkut. Ruokien hautuessa on aikaa pohdiskella mitä kaikkea hyvään ruokaan liittyy. Hyvä ateria on kokonainen menyy ruokajuomineen, unohtamatta tunnelmaa. Nautinnolliseen ateriaan kuuluvat makujen harmonian lisäksi niin silmänruoka kuin ruokailumusiikkikin. Jälkilämmössä nautitaan kaikin aistein!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Molekyyligastronomia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Molekyyligastronomia. Näytä kaikki tekstit
maanantai 13. helmikuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
