perjantai 14. kesäkuuta 2013

Taste of Helsinki, täällä taas

Viime vuoden maukkaimpiin tapahtumiin kuului ilman muuta Taste of Helsinki. Riemuksemme tapahtuma on täällä taas. Viime vuonna tapahtuma tarjosi loistavia makueläymyksiä leppoisan kauniissa kesäsäässä. Odotukset tällekin vuodelle ovat siis korkealla. Ravintolatarjonta on hieman muuttunut viime vuodesta, mutta ei ainakaan huonompaan suuntaan. Mukaan tulleet Luomo ja Olo ovat Suomen ravintoloiden huippukastia.

Paikka tapahtumalle on mitä mainioin: Rautatieaseman välittömässä tuntumassa kansalaistorin puistossa. Paikka asettaa myös haasteita, sillä ympärillä on runsas liikenne. Tapahtuman portti on vilkkaasti liikennöidyn kävely- ja pyöräilytien reunassa. Viime vuodesta on viistastuttu sen verran, että nyt jonot on ohjattu portille "linjoittain" ja lipunmyynti on sijoitettu vähän sisemmäksi. Pyörjäilijät taitavat tällä kertaa päästä ohi ilman vaaratilannetta.
 Toinen selkeä parannus on, että kaikki "jonotettavat" palvelupisteet eivät ole heti portin jälkeen. Kolikoiden ostaminen ja lasipanttauspiste ovat sen verran kaukana toisistaan, että tällä kertaa jonot eivät sekaannu. Muutoinkin koko alue on käytetty paremmin hyväksi: viime vuonna kaikki tapahtuma keskittyi  sisääntuloportin lähettyville alle puoleen alueesta. Vaikka väkeä oli runsaasti, ihmiset nyt jakautuivat luontevammin koko alueelle.




Tänä vuonna sää ei ollut ihan yhtä suosiollinen kuin viime vuonna, ainakaan torstaina ollessamme päivälliskattauksessa. Loppuillasta alkanut ajoittainen tihkusade ei kuitenkaan tunnelmaa sen kummemmin latistanut, pikemminkin päin vastoin. Ihmisiä alkoi kertymään katosten alle mm. ravintoloiden edustalle, joka tiivisti tunnelmaa.

Ruokaa tuli maisteltua runsain mitoin, mutta sehän on tämän tilaisuuden tarkoitus. Lähes kaikille löytyy jotain maistuvaa. myös juomapuolelta. Näytteilleasettajilla om tapahtuman henkeen sopivia maistiaisia ja myytävää. Tulihan myös maistettua varsin ainutlaatuista tuotetta, sillä P.O.R.K valmistaa ainoana suomessa ilmakuivattua lihaa. Jälkiruoaksi voi myös kokeilla vaikka miniviineriä tai macaron-leivosta.

Myös tarpeellista välineistöä oli tarjolla. Esimerkiksi Helsinkiläinen keittiötarvikeliike Chez Marius esitteli immersiosirkulaattoreita, ja maistiasiksi oli niillä tehtyä sous vide -karitsaa. Mureaa ja maukasta. Mukaan ei lähtenyt tällä kertaa muuta kuin savustuspyssyn esite. Itse laitekin joku päivä löytänee tiensä keittiööni.

Sitten ruokaan: ohessa otantaa tarjonnasta.

 Luomon "EARTHQUAKE" Luomukananmuna 64,7 C, sienitoffee.  Sous vide-muna oli varsin herkullinen ja sienitoffee sopi sen kanssa erinomaisesti.



Luomon "WILD THING" - tartar ja villiyrttejä metsästä. Runsas liha-annos, mutta ei sen kummemmin säväyttänyt. Parempiakin tartareita olen syönyt. Majoneesi oli erinomaista.

Demon savusiikabrandade ja fenkolinäkkileipää. Hieno versio perinteisestä brandadesta. Savukala maistui hyvin annokseesa. Fenkoli tuki myös annosta hyvin näkkileivän muodossa.


Demon haudutettua viljaporsaanposkea, herkkusieniä. Ihanan mureaa lihaa, jota vahvanmakuinen kastike tuki. Taisi annoksessa olla se herkkusienikin.

Murusta Paistettua karitsatuoremakkaraa, kesäkasvissalaattia ja ryytisinappikastiketta. Maukas makkara, maku suorastan yllättävä. Makkaran erlaiset mausteet toivat raikkaan maun esille.




C:n hevostartar ja suola-aroniaa. Hevosen liha oli varsin sileäksi ajettu, ja suuntuntumaltaan oli lähes liisteriin verrattava. Maku oli kuitenkin oivallinen


Murun Vasikanpaistia tonnato. Vitello tonnato on klassikko, joka toimii. Kastikkeessa maistui hyvin tonnikala, kuten tässä annoksessa pitääkin.


Olo tarjosi rypsipossun välikyljystä ja Malmgårdin ohraa. Liha oli varsin mureaa, ja lisäkepyree todella maukasta. Ohra hauskasti osa pehmeän kypsää, osa rapeaa 



Olon Rörvikin lohta ja merimaskun uutta perunaa. Lohi oli kertakaikkisen maukasta.



Bistro O Mat ja Fenkolilla maustettu haukiburger. Sitruunakastiketta ja perunasipsejä. Maukas kalapihvi, tosin hauen hento maku ei enää erottunut. Jotain tällaista täytyy itsekin kokeilla kotona.



ASK: Savustettua lahnaa, perunaa ja karhunlaukkaa. Lahnasta oli kyllä saatu yllättävä ja erilainen. Kuivakka kala oli jauhettuna varsin helppo syötävä.



 Smör: graavia kuhaa, raparperia ja herukanlehtimajoneesia. Varsin keväinen annos tarjosi hienon makuelämyksen. Raparperin hapokkuus sopi hyvin kalan kanssa.

Juuri: Haukipateeta, herukanlehtikurkkua ja punajuurta. Kaunis annos, jossa oivat lisäkkeet. Itse patee oli varsin helposti syötävä, ehkä hitusen kumimainen kuitenkin.

Demosta mustaherukkateellä maustettua suklaagranachea, mustaherukkavispipuuroa ja mustaherukanlehtihyytelöä. Annos oli jopa vielä maittavampi mitä kaunis lkonäkö antaa odottaa. Luulen, etä ensi viikolla meidän herukkapensaiden lehdet kerätään talteen käyttöä varten.


Murun jälkkärinä Haudutettua raparperia, paahdettua valkosuklaata ja rosmariinilla maustettua marenkia.
Yksinkertaisesti hyvää.


C:n jälkiruokana palsternakkaa ja tyrniä. Anoksen kruunasi syötävät kukat. Yllättävä ja mielenkiintoinen yhdistelmä.




AITO tarjosi jälkiruoaksi Lakritsia ja puolukkaa. Yllätävä yhdistelmä, jota oli ihan pakko kokeilla. Jäi positiivisesti mieleen kirpeän puolukan tuodessa raikkautta lakritsin vastapainoksi.


Muutama vinkki:
- tule ajoissa: sisälle voi joutua jonottamaan
- suosituimmat ruoka-annokset loppuvat usein kesken. Maista ensin ne "pakko saada"-annokset
- suosittuihin paikkoihin voi olla aika-ajoin jonoa.
- viinipaviljongista kannattaa käydä kysymässä juuri sinun annokseesi sopiva juoma