Keittiövälineitä

Valmistettaessa ruokaa raaka-aineille yleensä tahdään kaksi asiaa: raaka-ainetta käsitellään mekaanisesti ja kemiallisesti. Mekaaninen käsittely tarkoittaa useimmiten leikkaamista, viipalointia, raastamista tai murskaamista. Kemiallinen käsittely on usein ruoan kypsyttämistä keittämällä, paistamalla tai vaikkapa savustamalla.
Raaka-aineiden käsittelyyn tarvitaan usein joitain apuvälineitä

Veitset

Keittiövälineistä yksi tärkeimpiä, ellei jopa tärkein, on kunnollinen veitsi.
Veitsiä löytyy vaikka minkämoisia, moneen erikoiskäyttöön on omansa. Keittiössä tulee pääosin kuitenkin toimeen muutamalla hyvin valitulla veitsellä. Moni ammattikokkikin on kertonut pärjäävänsä kolmella veitsellä.

Tärkeimmät yleiskäyttöiset veitset ovat:
- kokkiveitsi
- vihannesveitsi
- sahateräinen veitsi


Veitsistä lisää blogissa: Keittiön tärkein väline


Paistoastiat

Suuri osa ruokalajeista tehdään lämmittämällä. Lämmittämistä varten tarvitaan sopivia astioita. Niitä ovat lähinnä paistinpannu, kattila, kasari ja vuoka. Jos voisin valita keittiöön vain kaksi välinettä, olisi veitsen jälkeen seuraava valinta paistokasari. Se on varsin yleiskäyttöinen, kattilan ja paistinpannun ominaisuuksia yhdistävä väline. Toki se ei korvaa kumpaakaan edelämainituista täysin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti