tiistai 6. elokuuta 2013

Parhaat hampurilaiset tekemällä itse

Kesä ja grillaus kuuluvat ilman muuta yhteen. Grillissä voi tehdä paljon muutakin kuin makkaraa, possua ja kasviksia. Yksi hyvä vaihtoehto on grillata hampurilaisia. Hampurilaisille löytyy monenmoisia ohjeita. Periaate on kuitenkin aina sama: tarvitaan pihvi, sämpylä ja lisukkeet.  Perusajatus on yksinkertainen, ja sellaisena se kannattaa pitääkin. Näillä muutamalla eri jutulla saa jo runsaasti eri  variaatioita.

Hampurilaisiakaan ei välttämättä kannata tehdä täysin alusta loppuun itse. Sämpylöitä löytyy kaupasta vaikka minkälaisia, varsin hyviä kyllä löytyy. Itse tekemällä ei välttämättä juurikaan sen parempia, ainakaan kovin helposti, saa. Toinen on ketsuppi. Laadukasta valmisketsuppia parempaa kyllä voi kotonakin tehdä, mutta aikaa ja vaivaa kuluu, eikä se säily kauaa. Kotona tehdyissä hampurilaisissa kannattaa keskittyä pihviin, lisukkeisiin sekä hampurilaiskastikkeeseen.

Hampurilaisissa olennaista on pihvi. Sen makuun kannattaa kiinnittää huomiota. Perinteisin pihvi on tavallinen jauhelihapihvi. Avain hyvään pihviin on laadukas liha. Parhaimman jauhelihan saa luonnollisesti jauhamalla lihan itse. Voit myös käyttää valmista jauhelihaa lisäämällä siihen esimerkiksi pekonia, sillä liha tarvitsee myös mehevyyttä.
Mikäli valmistat naudanlihapihvin, jätä heti pois kaikki turhat sidosaineet. Ne eivät ainakaan paranna makua

 Pihviä muuntelemalla voi tehdä myös monenlaisia eri vaihtoehtoja perinteiselle hampurilaiselle.

Lisukkeet

Perinteisesti sämpylän väliin kuuluu ainakin tomaattisiivuja, salaattia, ketsuppia ja sipulia. Salaatiksi kannattaa valita mahdollisimman rapeaa, esimerkiksi jääsalaattia tai frisee-salaattia.

Hampurilaisekastikkeet ovat yleensä majoneesipohjaisia. Majoneesi on yllättävän helppo tehdä itse, maustat sen vain makusi ja hampurilaisen mukaan.

Majoneesi sauvasekoittimella

Tämä majoneesi harvoin epäonnistuu. Aineksien täytyy kuitenkin olla huoneenlämpöisiä, jotta öljy ei erotu.
Jos näin kuitenkin käy, anna ainesten lämmetä ensin jonkin aikaa, ja yritä uudelleen.

1 kananmuna
2 dl ruokaöljyä
1 rkl viinietikkaa
1 rkl sinappia
suolaa, valkopippuria

Mittaa kaikki aineet kapeaan kulhoon. Anna ainesten lämmetä huoneenlämpöiseksi, elleivät sitä jo ennestään ole. Paina sauvasekoitin kulhon pohjalle ja käynnistä se. Nosta sekoitinta hitaasti pohjasta ylös sitä mukaa kun majoneesi valmistuu (= muuttuu vaaleankeltaiseksi läpinäkymättömäksi).

Marinoitu punasipuli

Punasipulia
1 dl etikkaa
2 dl sokeria
3 dl vettä

Sekoita nesteet keskenään. Sekoita joukkoon myös sokeri. Sekoita, kunnes kaikki sokeri on liuennut.
Viipaloi punasipulit ohuiksi renkaiksi
Lisää sipulirenkaat mausteliemeen. Anna marinoitua.

 

American burger



Pihvi

600 g naudan jauhelihaa
150 g pekonia
suolaa
valkopippuria
pippuria

Aja puolet pekonista blenderissä hienoksi tai leikkele veitsellä siitä pieniä, noin 3 * 3 mm kokoisia kuutioita.
Sekoita pekoni jauhelihaan.
Mausta jauheliha.
Jaa liha neljään osaan. Muotoile kustakin osasta reilu pihvi.

hampurilaiskastike

majoneesia
ketsuppia
kurkkusalaattia

Tee hampurilaiskastike sekoittamalla majoneesiin kurkkusalaatti ja ketsuppi. Mausta tarvittaessa suolalla.

Lisäksi

hampurilaissämpylöitä
cheddar-juustoa
salaatin lehtiä
tomaattisiivuja
sipulirenkaita

valmistus

Lado hampurilaispihvistä jäljelle jääneet pekonisiivut kylmälle paistinpannulle.
Kaada pannulle hieman vettä, vain sen verran, että pekonisiivut peittyvät.
Käännä levy täysille. Pienennä lämpö noin puoleen, kun vesi on haihtunut.
Jatka paistamista, kunnes pekonit alkavat olla kauniin ruskeita.
Nosta pekonit talouspaperin päälle odottamaan.

Paista pihvit parilalla. Kun olet kääntänyt pihvin paista vielä hetki, ja lopuksi pistä pihvin päälle juustosiivu. Anna juuston sulaa hetki.
Lämmitä myös sämpylän puolikkaat parilalla, samoin nopeasti pekonisiivut, jos ne ovat ehtineet jäähtyä.

Kasaa hampurilainen. Pistä pihvin päälle pekonisiivu.
Pistä väliin myös tomaatti- sekä sipulisiivuja. Mausta vielä ketsupilla sekä majoneesikastikkeella.

Hampurilaisen lisäkkeeksi käy hyvin ranskanperunat tai lohkoperunat sekä coleslaw-salaatti.


Hampurilainen Italian tyyliin.



Pihvi

 400 g porsaan jauhelihaa
 70 g aurinkokuivattuja tomaatteja
 4 g  basilikaa
 20g kevätsipulia
 60g kuutioiksi, paistettua kesäkurpitsaa

Leikkaa kesäkurpitsa siivuiksi. Kuullota kesäkurpitsoja öljyssä pannulla hetki.
Valuta aurinkokuivatuista tomaateista (säilyke) öljy pois.
yhdistä kesäkurpitsa, aurinkokuivatut tomaatit, basilika ja kevätsipulit. Aja kaikki hienoksi yleiskoneessa tai blenderillä.
Sekoita massa jauhelihaan. mausta suolalla

Muotoile massasta neljä n. 1 cm paksuista pihviä.

Kastike

1 munakoiso
ruokaöljyä
valkoviinietikkaa
suolaa, pippuria

Paista munakoisoa uunissa 180 astetta noin yksi tunti. Poista munakoiso uunista ja anna jäähtyä hetki. Halkaise munakoiso ja kaavi sisus pois. Pistä sisus kulhoon ja sekoita siihen oliiviöljyä. Sekoita. Ohenna seosta hieman valkoviinietikalla. Tarkasta maku ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Lisäksi

ciabatta-sämpylöitä
mozzarella-juustoa
salaatin lehtiä
marinoituja sipulirenkaita

valmistus

Paista pihvit parilalla. Kääntele pihvejä noin 15 - 20 sekunnin välein saadaksesi tasaisen kypsän pihvin. Kun pihvi alkaa olla kypsä, nosta pihvin päälle siivu mozzarellajuustoa. Anna juuston pehmetä noin 15 - 20 sekuntia.

Halkaise sämpylät ja lämmitä ne parilalla.

Kokoa hampurilaiset. Mausta munakoisokastikkeella.

Hampurilaisen lisäkkeeksi käy hyvin esimerkiksi friteeratut perunat ja -kesäkurpitsat.


Lohihampurilainen




 Pihvit

 600 g lohta
 sitruunan raastettu kuori
  ½ punttia tilliä hienonnettuna
suolaa, valkopippuria

Löysin vastaavanlaisen ohjeen, johon oli myös laitettu yksi kananmunan valkuainen. Valkuainen sitoo pihvin paremmin kasaan. Kokeilin itse ilman munaa, ja pihvi pysyi ihan hyvin kasassa.

Leikkaa lohi reiluiksi paloiksi ja jauha se lihamyllyssä karkeaksi. Vaihtoehtoisesti voit leikellä lohen veitsellä ensin siivuiksi, ja sitten siivut pieniksi kuutioiksi.
Sekoita muut ainekset lohen kanssa. Vaivaa hetki.  Mausta suolalla ja pikku ripauksella valkopippuria.

Jaa massa neljään osaan.
Muotoile kustakin osasta n. 1 - 1,5 cm paksu pihvi.

Kastike

100 g majoneesia
30 g jukurttia
sitruunan raastettu kuori

Valmista kastike sekoittamalla ainekset keskenään.

Valmistus

Paista pihvit kuumalla parilalla.  Käännä pihviä varovasti noin 30 sekunnin välein, jotta pihvi kypsyy tasaisesti.  Lämmitä myös sämpylänpuolikkaat.

Kokoa hampurilaiset ja nauti.

Lisäkkeeksi sopii hyvin ohueksi nauhaksi leikattu ja paistettu kesäkurpitsa.