sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kuohuvaa läpi aterian


Toisinaan kuulee sanottavan, että samppanja sopii tarjottavaksi läpi aterian. Sopiihan se, samoin kuin muutkin viinit. Toki täytyy muistaa se, että erilasiin ruokiin käy erilaiset viinit, ja tämä pätee myös kuohuviineihin. Sama kuohuviini ei yleensä sovi läpi koko aterian. Erityisesti jälkiruoka on yleensä haastava, jälkiruoan kanssa tarjottava viininhän tulee olla makeampi kuin jälkiruoka.

Ajatuksen kuohuviinistä läpi aterian voi viedä vielä pidemmälle ei vain tarjoamalla kuohuviiniä ruokajuomana läpi aterian, vaan käyttämällä kuohuvaa myös ruoanlaittoon. Kuohuviini käy ruoanlaittoon samoin kuin valkoviinikin, eli yleensä resepteissä valkoviinin voi korvata kuohuviineillä. Tosin ruokaa lämmitettäessä menetetään kuohuviinin paras ominaisuus, kuplat. Kuitenkin on muutamia ruokalajeja, joihin nimenomaan kuohuviini sopii parhaiten. Tässä menussa tällaisia ovat alku- ja jälkiruoka.

Menu :


Alkuruoka Créme Ninon.

Hienostuneelta kuulostava Créme ninon on itse asiassa sosehernekeitto. Keitto on nopeatekoinen ja helppo, mutta tyylikäs ja maittava alkukeitto. Keiton kruunaa loraus kuohuviiniä. Lorauta kuohuviiniä keittoon kun se on jo lautasella ja tarjoiltu, juuri ennen syömistä. Saat tästä samalla näyttävän ohjelmanumeron ruokailun alkuun. 

 

Pääruoka Paistettua siikaa kasvispedillä, kuohuviinikastike

Lähikaupasta löytyi tällä kertaa siikafilettä, mikä on varsin helppo ja maukas valmistettava. Valkoviinipohjainen kastike sopii hyvin valkoiselle kalalle. Tällä kertaa kastike tehdään kuohuviiniin teeman vuoksi.

Jälkiruoka samppanjavaahto ja raparperikompotti

Raparperikompotti on varsin kirpeä raparperin hapokkuudesta johtuen. Samppanjavaahto kuitenkin tasoittaa kirpeyttä mukavasti muodostaen tasapainoisen yhdistelmän.

Reseptit neljälle

Crème Ninon





400 g pakasteherneitä
0,5 l kanalientä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
suolaa
valkopippuria
cayannepippuria
2 dl kuohuviiniä
2 dl kuohukermaa
0,5 dl oliiviöljyä

1. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota miedolla lämmöllä pehmeäksi ja lisää kanaliemi.
2. Lisää herneet ja kiehauta. Soseuta keittopohja sauvasekoittimella tasaiseksi.
3. Mausta pohja suolalla, cayannepippurilla ja valkopippurilla.
4. Kiehauta. Lisää vaahdotettu kerma ja kuohuviini, tarjoile.

Huomaa, että keittoa ei ole tarkoitus keittää pitkään, kuten hernekeittoa yleensä. Pitkään keittäminen tummentaa herneiden kauniin vihreyden ja tekee keitosta kovin arkisen näköisen. Nopea kiehauttaminen, viitisen minuuttia riittää hyvin ennen keiton soseuttamista.

Mikäli haluat keitosta oikein samettisen pehmeän, siivilöi se vielä soseuttamisen jälkeen.






Kastike valkoiselle kalalle

1,5 dl kuohuviiniä
1,5 dl kalalientä
loraus etikkaa
1 salottisipuli
150 g voita
tillisilppua

1. Lisää kattilaan kuohuviini, kalaliemi, etikka ja sipulisilppu. Keitä lientä kokoon, kunnes n. 1 dl on jäljellä.
2. Vatkaa voi kastikkeen sekaan. Kastike ei sa kiehua tässä vaiheessa enää.
3. Lisää kastikkeeseen tillisilppu, kastike on valmis tarjoiltavaksi.

Paistettu siika ja kasvikset

2 kpl siikafile (n. 200 g kalaa/ ruokailija)
paprikaa
sipulia
porkkanaa
lanttua
tai muita kasviksia maun mukaan
(hyvä vaihtoehto lisäkkeeksi on myös maalaissalaatti)
 
1. Suolaa siikafileet, mausta ripauksella valkopippuria.
2. Suikaloi kasvikset tasakokoisiksi tikuiksi.
3. Paista suikaleet puolipehmeiksi.
4. Mausta suolalla ja pippurilla, peittele kasvikset foliolla kalan paistamisen ajaksi.
5. Paista siikafileet voissa nahkapuolelta pari minuuttia, käännä ja paista toiselta puolelta.


 

Raparperikompotti


 2-3 raparperinvartta 5 cm paloina
1dl appelsiinimehua
1 dl punaviinimarjahyytelöä
2-3 rkl sokeria

1. Lisää kattilaan appelsiinimehu, punaviinimarjahyytelö ja sokeri, kiehauta liemi.
2. Lisää liemeen raparperipalat, ja kiehauta niitä pari minuuttia. Älä anna raparperien pehmetä liikaa. 
3. Nosta raparperit pois reikäkauhalla.
4. kiehuta liemi kokoon.
5. Valuta liemi raparperien päälle.
Anna maustua sen aikaa kun valmistat moussen.

 

Samppanjamousse

1,5 liivatetta
1 dl kuohukermaa
1 muna
2 rkl sokeria
0.75 dl kuohuviiniä

1. Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen.
2. Vaahdota kerma.
3. Vatkaa munat ja sokeri toisessa astiassa, lisää vaahtoon pääosa kuohuviinistä.
4. Liota liivatteet tilkassa lämmitettyä kuohuviiniä ja sekoita se munavaahdon joukkoon.
5. Nostele lopuksi kermavaahto munavaahdon joukkoon.
Hyydytä kylmässä pari tuntia tai yön yli.



Kokoa annos: Valuta raparperinpalat ja nosta lautaselle. Pyöräytä lusikalla moussesta pallo ja nosta se raparperin viereen, Koristele raparperin liemellä ja keksinmuruilla.


Musiikiksi sopii vaikkapa Beethoven: Pianokonsertto nro 3

Mikäli haluaa nautia tämän menun samppanjan kanssa, kannattaa harkita pieniä, 0,375 litran pulloja. Yhdestä puolikkaasta pullosta saa 3-4 lasillista juomaa.

Esimerkiksi aperitiiviksi sekä kalan kanssa voisi sopia Jacquart Brut Mosaïque Rosé. Tätä samppanjaa suositellaan myös äyriäisruokiin. Monipuolinen juoma, joka sopii helposti myös läpi aterian juomaksi.


Creme ninón pääsee oikeuksiinsa seuranaan Pannier Sélection Brut. Kuten Jacquartkin, tämä samppanja on Alkon valikoimassa 0,375 litran pulloissa. Alkon suosituksissa samat ruoat käyvät Pannierin seuraksi kuin Jacquartinkin, eli äyriäiset ja rasvainen kala, myös aperitiiviksi varsin sopiva.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti