perjantai 6. syyskuuta 2013

Syksyn viileneviin iltoihin

Vaikka syyskuu onkin tänä vuonna alkanut varsin kesäisesti, syksy on kuitenkin ovella. On aika korjata satoa, ja iltojen viiletessä alkaa kaivata myös vähän lämmittävämpää syötävää.

Näin syyskauden alkuun päätin tehdä helpon ja yksinkertaisen päivällisen. Ihan nopeatekoisin tämä ei kuitenkaan ole, sillä pataruokia kannattaa haudutella pidempään. Hyvä puoli tietenkin pataruoissa on, että ne voi pistää rauhassa uuniin muhimaan sillä aikaa, kun vaikka tekee pihatöitä.


Menu:

Alkuruoka:  Punajuuria ja vuohenjuustoa

Punajuuri ja vuohenjuusto sopivat todella hyvin yhteen. Sen kyllä huomaa siitäkin, että niitä yhdistäviä reseptejä on todella runsaasti. Tämä resepti on yksinkertaisimmasta päästä.

Pääruoka: Hirvipata

Hirvenliha on maukasta ja vähärasvaista. Lihassa on mieto riistan maku, joka pääsee parhaiten oikeuksiinsa sienten ja kasvisten kanssa. Voimakkailla mausteilla ei makua kannata peittää. Tässä reseptissä olen keittänyt myös perunat padan mukana, jolloin nekin imevät itseensä lihan makua.

Jälkiruoka: Tarte tatin

Tarte tatin on vanha ranskalainen omenapiirakka, josta on varmaankin yhtä monta versiota kuin on tekijöitäkin. Mielestäni oleellista Tarte tatinissa on se , että täytteen annetaan karamellisoitua kunnolla. Omenoiksi kannattaa myös valita hapan lajike, esimerkiksi Granny Smith.

Reseptit ovat neljälle


Punajuuria ja vuohenjuustoa



2 punajuurta
4 siivua vuohenjuustoa
hunajaa
pinjansiemeniä
salaatinlehteä
timjamia
suolaa

Keitä punajuuria suolatussa vedessä noin puoli tuntia kypsäksi.
Poista punajuuret vedestä, ja kuori ne. Siivuta punajuuret ohuiksi siivuiksi.

Kuumenna paistunpannulla voita. Kun pannu ja voi on kuuma, lisää pannulle vuohenjuusto.
Paista nopeasti juustoa, noin 30 sekuntia. Käännä.

Kokoa annos lautaselle: pistä ensin punajuurisiivuja, ja niiden päälle hieman timjamiina. Lorauta tilkka hunajaa, ja asta hunajan päälle juustosiivu. Koristele salaatilla ja pinjansiemenillä.

Leyda Garuma Vineyard Sauvignon Blanc
Sauvignon Blanc Ranskan Loiresta, esimerkiksi Pouylly Fume tai Sancerr

Hirvipata




















800 g hirven lapaa
2 sipulia
2 porkkanaa
pala lanttua
2 rkl riistafondia
2 laakerinlehteä
10 katajanmarjaa
10 kokonaista maustepippuria
100 g sieniä (kantarelli tai suppilovahvero ovat erinomaisia, herkkusienikin käy)
8 dl vettä
perunoita
reilu nokare voita
suolaa

Leikkaa liha kuutioiksi.
Ruskista lihaa voissa sekoitellen, sen verran, että pinta on kauniin ruskea.
Pilko porkkana ja lanttu kuutioiksi. Pilko myös sipuli ja sienet reiluiksi paloiksi.
Siirrä lihat ja paloitellut kasvikset pataan. Lisää myös neste ja mausteet. Puolet vedestä voit korvata myös punaviinillä. Nestettä tulee pateen sen verran, että lihat ja kasvikset lähes peittyvät.

Pistä pata ensin uuniin 200 asteeseen noin tunniksi ilman kantta. Laske uunin lämpötila 150 asteeseen ja pistä kansi päälle. Pidä pataa uunissa vielä 2,5 tuntia.
Ota pata uunista, ja lisää perunat, Pyri sekoittamaan siten, että perunat jäävät alle.
Tarkista liemen suolaisuus, Lisää suolaa, mikäli on tarpeen. Huomioi, että perunat ottavat myös jonkin verran suolaa, joten tässä vaiheessa liemi voisi olla hivenen ylisuolainen.
Keitä pataa liedellä ilman kantta vielä reilu puoli tuntia, siten että liemi paksunee kastikkeeksi.

Tarjoile karpalo- tai puolukkahillon kera. Koristele vielä annos persiljasilpulla.


Miedosti riistanmakuinen hirvi pataruokana ei vaadi viiniltä juurikaan tanniinisuutta. Esimerkiksi Argentiinalainen Trapiche Broquel Pinot Noir Game Season Edition sopii ruokajuomaksi. Viinissä maistaa hieman karpaloa, jopa mausteisuutta ja on hennon tamminen.


Tarté tatin


























2 omenaa (Granny Smith)
1/4 dl sokeria
1/4 dl voita
1 levy voitaikinaa

Kuori ja lohko omenat neljään osaan. Mikäli omenat ovat isoja tee kuusi lohkoa. Poista myös kota.
Hiero kylmä voi kattilan pohjalle.
Lisää sokeri voin päälle.
Asettele omenat kukan muotoon sokerin päälle.
Kauli taikina pyöreäksi ja asettele se omenoiden päälle. Paina taikinan reunat tiiviisti kattilan reunoihin kiinni.
Aseta kattila kuumalle levylle, ja pyöräyttele sitä kevyesti, Kun reunalta pursuava sokeri alkaa olla kevyesti ruskehtavaa, siirrä kattila uuniin. Paista uunissa 200 astetta, noin 15 - 20 minuuttia.
Ota torttu uunista, aseta lautanen kattilan päälle, ja kumoa torttu lautaselle.

Tarjoile jäätelöpallon ja kinuskikastikkeen kera

Tarté tatinin kanssa sopii saksalainen jälkiruokaviini. Kokeile vaikka
Brauneberger Juffer-Sonnenuhr Riesling Spätlese.
Viini on puolimakea ja jonkinverran hapokas, joten se sopii omenan kanssa yhteen.

Voitaikina

500 g vehnäjauhoja
15 g suolaa
2,5 dl vettä
500 g voita

Siivilöi jauhot työtasolle ja tee jauhojen keskelle kuoppa
Lisää kuoppaan vesi ja suola.
Alusta nopeasti aineksista taikina.
Tee taikinasta pallo ja anna sen levätä jääkaapissa puoli tuntia.
Kauli taikina levyksi
viipaloi voi ohuiksi siivuiksi aj asettele voi taikinan päälle. Taita taikina puoliksi, siten, että voi jää taikinan sisään. Kaulitse voi taikinan sisään.
Taita taikina kolmin kerroin ja kauli se uudelleen. Pistä taikina jääkaappiin lepäämään noin puoleksi tunniksi
Taita ja kauli vielä kaksi kertaa. Anna taikinan levätä aina välillä jääkaapissa puolisen tuntia.
Säilytä taikina jääkaapissa siihen asti, kunnes käytät sen.


Rento ruoka on tietysti parasta rennon seuran kera. Rentoon tunnelmaan taustamusiikiksi voi pistää vaikka
Jamie Cullum: Momentum


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti